Tervetuloa!

Uusi Teatteri Utin 20v. juhlavuoden kunniaksi!



Uusi Teatteri Utti kantaesittää helmikuusta maaliskuuhun Sami Sivosen ohjaaman ja Henna Hännikäisen kirjoittaman näytelmän Menneisyyden Varjo.

Näytelmä kertoo maatilasta, jossa tehdään sukupolvenvaihtoa, kuten Vähäkäen sukutilalla on ollut aina tapana. Tänä vuonna tosin maatilan kuviot ovat muuttumassa, kun ensimmäistä kertaa tilan historiassa Lehmät laitetaan pois.

Yksi lehmistä kuitenkin onnistuu lähtemään pakosalle ja aiheuttaa tilalla hämminkiä enemmän kuin kukaan arvaakaan. Kyseinen lehmä onkin pääosassa kertojan roolissa. Näytelmässä käydään tunnetiloja sukupolvenvaihdoksesta laidasta laitaan ja loppujen lopuksi.. Ei ole Lehmää, joka ei joskus villiintyisi.

Näytelmän kappaleet ovat tällä kertaa Vicky Rostin tuotannosta
ja livebändinä tuttu Mekka Q. 


Lämpimästi tervetuloa Uusi Teatteri Uttiin keväällä 2024!

Katso tästä traileri:


MEDIALLE

Harrastustoiminta on alkanut uudestaan ja olemme saaneet uusia innokkaita mukaan lavalle,
sekä esimerkiksi talkooväkeen. Tarvitsisimme enemmänkin, mutta tästä on hyvä kasvattaa, sillä 
olemme saaneet aivan ihanan porukan kasaan jo nyt! Tervetuloa mahtavaan porukkaan!

Haluamme kiittää koko sydämestämme jo nyt upeita talkoohenkilöitä, jotka jaksavat olla järjestämässä näitä tapahtumia. Jos haluat mukaan talkooporukkaan, niin ota yhteyttä! Meillä on paljon mukavaa yhdessä puuhastelua ja kahvittelut järjestetään aina talkoiden yhteydessä. Tiedä vaikka saunakin saattaisiin lämpimäksi.


--

Täällä löydät ajankohtaista tietoa seuran tapahtumista, mm. Uusi Teatteri Utin tulevasta näytäntökaudesta.

Kuivalan Nuorisoseuran talo toimii myös mainiona juhla- sekä kokouspaikkana, joten vuokrausmahdollisuutta kannattaa kysyä.

Menneisyyden varjo

Varaukset numerosta:
040 521 0977

Pe   8.3. Klo 19.00
Su 10.3. Klo 15.00
Ke 13.3. Klo 19.00
Pe 15.3. Klo 19.00
Su 17.3. Klo 15.00
Ke 20.3. Klo 19.00
Pe 22.3. Klo 19.00
Su 24.3. Klo 15.00
Ke 27.3. Klo 19.00
Pe 29.3. Klo 19.00
La 30.3. Klo 15.00